Ensimmäinen shikoku tuli Suomeen vuonna 2011 Hollannista, mutta sai seuraa heti alkuvuodesta 2012 myöskin Hollannintuontikoirasta. Koirat ovat eri yhdistelmistä, mutta polveutuvat molemmat kolmannessa polvessa ensimmäiseen Japanista poistuneeseen shikokuun Kazuhideryu Go Kasuza Okazawasow:hun. Ensimmäinen shikokupentue syntyi Japanin ulkopuolella vuoden 2000 lopulla Hollannissa. Tällä hetkellä Suomeen on rekisteröity vain kaksi shikoku-urosta ja muihin pohjoismaihin yhteensä kolme yksilöä. Myös muualla Euroopassa rotua edustaa hyvin kapea geenipooli, vaikka koiria on yritetty tuoda Japanista jo vuosikymmenten ajan. Euroopan shikokukanta muodostuu noin neljästäkymmenestä koirasta, joista suurin osa on kasvattajilla Hollannissa ja Ranskassa, mutta joukkoon mahtuu myös useita kotikoiria, joita ei ole otettu jalostusmielessä. Uusimmat kasvattajat löytyvät Espanjasta sekä Israelista. Rodun selviytymisen kannalta on erityisen tärkeää, että kasvattajat tukevat toistensa kasvatustyötä ja ovat avoimia.
Euroopan kanta on muodostunut pitkälle Hollannin linjoista sekä satunnaisista Japanintuonneista. Kanadassa rodun eteen on tehnyt töitä yksi kasvattaja, joka aloitti kasvatustyönsä myöskin Hollannin linjoista, mutta on myöhemmin tuonut Japanista useita yksilöitä. Tällä hetkellä Kanadassa on kaksi kasvattajaa ja Yhdysvalloissa yksi. Amerikan kennelclubit eivät kuitenkaan tunnusta shikokua roduksi sen pienen kannan vuoksi (6/2012) useista yrityksistä huolimatta, joka vaikeuttaa kasvatusyhteistyötä mantereiden välillä. Japanissa rotu on harvinainen ja koiria käytetään edelleen työkoirina metsästykseen, joten niitä ei löydä useinkaan näyttelyistä tai julkisilta paikoilta. Tämän vuoksi myös kannan kokoa on vaikea arvioida. Japanilaiset perustivat shikokuille suojeluohjelman vuonna 1937, kun kannan voimakas väheneminen tiedostettiin.
Shikokut edustavat Japanilaisten koirarotujen keskikokoa. Urosten säkäkorkeus on noin 52cm ja narttujen 46cm. Rotumääritelmän mukaan shikokun tulee olla vankkarakenteinen, vahvaluustoinen ja kiinteä. Shikokut ovat väriltään aina seesameita. Joitakin black&tan värisiä yksilöitä syntyy. Shikokun kirsun tulee olla musta ja niillä on selän päälle kaartuva häntä. Turkki on kaksinkertainen: alla paksu pohjavilla ja päällä karkea peitinkarva. Korvat ovat pienet ja pystyt, sekä hieman eteenpäin kaartuneet. Silmät kolmionmuotoiset ja vinot.
Shikokuja käytettiin ensisijaisesti suurriistan, kuten villisikojen ja peurojen metsästykseen Kochin prefektuurissa. Sen vuoksi rotu on ketterä ja nopea sekä selviytyy myös vuoristoisessa maastossa. Nykyään se on Japanissa niin metsä-, vahti- kuin seurakoirakin. Koirista on käytetty myös nimitystä Kochi-ken. Rotu julistettiin vuonna 1937 kansallisaarteeksi, jolloin se nimettiin shikokun saaren mukaan. Shikoku on harvinaisin japanilaisista keskikokoisista roduista. Rotu tunnetaan pelottomana, säälimättömänä metsästäjänä ja sitä käytetään yhä peurojen ja villisikojen metsästyksessä. Shikokut metsästävät useamman koiran laumoissa.
Shikokut ovat energisiä ja leikkisiä, mutta luonteeltaan voimakkaita ja rohkeita koiria. Urokset saattavat olla dominoivia. Rotu on laumaviettinen, joten shikokut kiintyvät omistajiinsa nopeasti. Shikokut tulevat hyvin toimeen perheen muiden koirien ja lasten kanssa, mikäli tottuvat niihin pennusta pitäen. Vieraita koiria ja ihmisiä kohtaan shikokut voivat olla varautuneita sekä reviiritietoisia. Shikokut ovat kouluttaessa omistajapehmeitä, mutta niillä ei ole selvää miellyttämishalua. Muiden japanilaisten keskikokoisten pystykorvien tavoin shikokun käyttäytymistä kuvataan suden kaltaiseksi ja ne saattavat pitää usein pieniä koiria ja muita eläimiä riistana - metsästyvietti löytyy edelleenkin hyvin voimakkaana. Shikoku ei ole luonteeltaan shiban kaltainen rodun ulkonäöstä huolimatta.
Shikokuilta ei ole löydetty rodulle tyypillisiä perinnöllisiä sairauksia. Joitakin allergioita on tavattu.
Shikoku tarvitsee määrätietoisen ja varman kasvatuksen sekä runsaasti sosiaalistamista erilaisiin tilanteisiin. Ne ovat aktiivisia ja vaativat paljon liikuntaa ja päivittäisiä aktiviteettejä. Oikein motivoituneena shikoku sopii harrastuskaveriksi monenlaiseen tekemiseen, jos omistajalta löytyy vaadittava huumorintaju. Vapaana pidon kanssa täytyy olla tarkka, sillä metsästysvietti on voimakas ja rotu on hyvin nopea liikkeissään. Onnellisimmillaan shikoku on osana laumaa.
Alkuperämaa: Japani
Käyttötarkoitus: Metsästys- ja seurakoira.
FCI:n luokitus: Ryhmä 5 pystykorvat ja alkukantaiset koirat
Alaryhmä 5 aasialaiset koirat
Käyttökoetulosta ei vaadita.
Lyhyt historiaosuus: Shikokut polveutuvat keskikokoisista koirista, joita oli entisaikoina Japanissa. Shikokuja kasvatettiin metsästyskoiriksi, pääasiassa metsästämään villisikoja vaikeakulkuiseen Kochin prefektuuriin. Rotua kutsutaan joskus Kochi-ken:iksi (ken=koira). Rodusta esiintyy kolme eri muunnosta, Awa, Hongawa ja Ata. jotka on nimetty niiden esiintymisalueiden mukaan. Hongawa edustaa puhtainta shikokua, sillä alue, jossa niitä kasvatettiin oli vaikeimmin tavoitettavissa. Shikokut ovat tarpeeksi kovia ja ketteriä juoksemaan vuoristoisilla alueilla. Ne tunnistettiin seesamista karvapeitteestä. Rotu nimettiin shikokun saaren mukaan ja määriteltiin kansallisaarteeksi vuonna 1937.
Yleisvaikutelma: Keskikokoinen ja tasapainoisesti rakentunut koira, jonka lihakset ovat hyvin kehittyneet. Sillä on pystyt korvat ja kiertynyt tai sirpinmuotoinen häntä. Se on vankkarakenteinen, hyväluustoinen ja kiinteä.
Tärkeitä mittasuhteita: Säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen on 10 : 11.
Käyttäytyminen / luonne: Huomattavan kestävä, valpas ja teeskentelemätön. Luonteeltaan energinen, innokas metsästäjä ja omistajauskollinen.
P Ä Ä
Kallo-osa: Otsa leveä
Otsapenger: Matala, mutta havattavissa.
Kirsu: Musta.
Kuono-osa: Melko pitkä, kiilamainen. Kuononselkä on suora.
Huulet: Tiiviit.
Hampaat / purenta: Hampaat ovat vahvat. Leikkaava purenta.
Posket: Hyvin kehittyneet.
Silmät: Suhteellisen pienet, lähes kolmiomaiset, etäällä toisistaan ja tummanruskeat.
Korvat: Pienet, kolmiomaiset, hieman eteenpäin kallistuneet ja tanakasti pystyssä.
Kaula: Vahva ja lihaksikas.
R U N K O
Säkä: Korkea.
Selkä: Suora ja vahva.
Lanne: Leveä ja lihaksikas.
Rintakehä: Syvä, kylkiluut hyvin kaareutuvat.
Alalinja ja vatsa: Vatsaviiva on selvästi kaareutuva.
Häntä: Ylöskiinnittynyt ja paksu; asennoltaan joko tiukasti selän päälle kiertynyt tai sirppimäisesti kaartunut, hännän kärki ulottuu alas vedettynä lähes kintereeseen.
R A A J A T
E T U R A A J A T
Lavat: Kohtalaisen viistot, lihaksikkaat; lavan ja olkavarren välinen kulmaus on kohtalainen.
Kyynärpäät: Rungon myötäiset.
Kyynärvarret: Suorat.
Välikämmenet: Hieman viistot.
Käpälät: Varpaat ovat selvästi kaareutuneet ja tiiviisti yhdessä, päkiät lujat ja joustavat. Kynnet ovat kovat ja mustat tai tummat.
T A K A R A A J A T
Reidet: Pitkät.
Sääret: Lyhyet.
Kintereet: Vakaat ja vahvat.
Käpälät: Kuten etukäpälät.
Liikkeet: Joustavat. Melko lyhyt, mutta kevyt askellus, joka mahdollistaa nopeat käännökset.
K A R V A P E I T E
Karva: Peitinkarva on karheaa ja suoraa, aluskarva pehmeää ja tiheää. Hännän karvapeite on melko pitkää.
Värit: seesami, musta seesami ja punainen seesami
Seesamin määrittely:
K O K O
Säkäkorkeus: Urokset 52 cm ja nartut 46 cm, sallittu poikkeama ± 3cm.
Virheet: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Hylkäävät virheet:
Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen ovat hylkääviä virheitä. HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.